Kirjaudu

Kymmenen syytä orjuuden puolesta

Orjuutta on ollut olemassa tuhansia vuosia, kaikenlaisissa yhteiskunnassa ja kaikkialla maailmassa. Aikoinaan ihmisyhteisöjen kuvitteleminenkin ilman orjuutta vaati äärimmäisiä ponnisteluja. Silti, silloin tällöin, omalaatuisia toisinajattelijoita ilmaantui vastustamaan sitä, useimmat heistä väittäen, että orjuus on moraalinen kauhistus ja siksi ihmisten pitäisi päästä eroon siitä. Orjuuden lakkauttamisen kannattajat saivat yleensä kohdata reaktioita aina lievästä huvittuneisuudesta rajuun paheksuntaan ja jopa väkivaltaisiin hyökkäyksiin.

Kun ihmiset vaivautuivat antamaan perusteluja orjuuden lakkauttamisen vastustamiselle, he esittivät hyvin erilaisia ajatuksia. Tässä kymmenen sellaista ideaa, joihin kirjoittaja on törmännyt lähdekirjallisuudessa.

1. Orjuus on luonnollista. Ihmiset ovat erilaisia ja meidän täytyy jopa odottaakin, että tietyillä tavoilla ylivertaiset ihmiset — esimerkiksi, älykkäämmät, moraalisemmat, tietävämmät, teknologisesti taitavammat tai taistelukykyisemmät — tekevät itsestään näissä suhteissa heikompien herroja ja omistajia. Abraham Lincoln esitti tämän idean eräässä kuuluisista vuoden 1858 väittelyistään senaattori Stephen Douglasin kanssa: ”Valkoisen ja mustan rodun välillä on fyysinen eroavaisuus, jonka uskon ikiajoiksi estävän näiden kahden rodun elämisen keskenään sosiaalisesti ja poliittisesti tasavertaisina. Ja sikäli kun ne eivät voi tasavertaisina elää, niin kauan kuin he elävät keskenään, täytyy heidän välillään olla ylivertaisen ja alistetun suhde, ja minä kenen tahansa muunkin ihmisen lailla suosin sitä, että ylivertainen asema annetaan valkoiselle rodulle.”

2. Orjuutta on aina olut. Tämä perustelu on esimerkki loogisesta virheestä nimeltä argumentum ad antiquitatem (argumentti antiikkisuudesta tai perinteestä). Siitä huolimatta se vakuutti ihmisiä asiasta, erityisesti konservatiivisuuteen kallellaan olleita. Jopa muut kuin konservatiivit saattoivat antaa sille painoa sillä periaatteella, että vaikka emme ymmärrä miksi jokin sosiaalinen instituutio kestää, sen pysyvyys saattaa olla hyvin perustelua logiikalla, jota emme vain vielä ole ymmärtäneet.

3. Maailman jokaisessa yhteiskunnassa esiintyy orjuutta. Ääneenlausumaton korollaari tästä on se, että jokaisessa yhteiskunnassa täytyy esiintyä orjuutta. Monelle ihmiselle jonkin instituution yleisyys näyttää olevan riittävä perustelu sen tarpeellisuudesta. Ehkäpä on niin, kuten eräs väitteen versio menee, että jokaisessa yhteiskunnassa on orjuutta, koska tietynlaiset työtehtävät ovat niin vaikeita tai alentavia, että vapaa ihminen ei niitä suostuisi tekemään, joten jos meillä ei olisi orjia tekemässä kyseisiä töitä, ne eivät tule tehdyiksi lainkaan. Jonkun, kuten Vanhassa Etelässä sanottiin, täytyy puhdistaa likakaivo, ja vapaat ihmiset eivät voi sietää sellaista tointa.

4. Orjat eivät pysty huolehtimaan itsestään. Tämä idea oli suosittu Yhdysvalloissa 1700-luvun lopulla ja 1800-luvun alkupuolella sellaistenkin ihmisten kuin George Washingtonin ja Thomas Jeffersonin keskuudessa, jotka pitivät orjuutta moraalisesti arveluttavana, mutta pitivät silti orjia saadakseen näiltä palvelua ja tuloja näiden ”palvelijoiden” (kuten he mielellään orjia kutsuivat) pakolla tekemistä tuotteista. Olisi julmaa vapauttaa ihmisiä, jotka vapauduttuaan vain vaipuisivat epätoivoon ja kurjuuteen.

5. Ilman omistajia orjat kuolisivat pois. Tämä idea on edeltävän äärimuoto. Vielä senkin jälkeen kun orjuus oli lakkautettu Yhdysvalloissa vuonna 1865, monet ihmiset jatkoivat tämän ajatuksen esittämistä. Pohjoisen journalistit, jotka matkasivat Etelään heti sisällissodan jälkeen, näkivät kuinka mustat olivat todellakin ilmeisesti kuolemassa sukupuuttoon korkean kuolleisuutensa, alhaisen syntyvyytensä ja toivottoman taloudellisen tilanteensa vuoksi. Surullista mutta totta, jotkut tarkkailijat julistivat, vapautetut orjat tosiaan olivat taitamattomia, laiskoja tai moraalittomia käyttäytyäkseen rotunsa eloonjääntiä tukevilla tavoilla.

6. Siellä missä rahvas on vapaata, heidän asiansa ovat jopa huonomminkin kuin orjilla. Tämä argumentti sai suosiota Etelässä viimeisinä vuosikymmeninä ennen sisällissotaa. Sen johtava edistäjä oli orjuusmyönteinen kirjailija George Fitzhugh, jonka teosten otsikot puhuvat puolestaan: ”Sosiologiaa Etelälle, eli vapaan yhteiskunnan epäonnistuminen” (1854) ja ”Kannibaaleja kaikki tyynni!, eli orjat ilman isäntiä” (1857). Fitzhugh otti ilmeisesti voimakkaasti vaikutteita taantumukselliselta ja rasistiselta skotlantilaiselta kirjailijalta nimeltä Thomas Carlyle. Ilmaus ”palkkaorja” toistaa edelleen tätä Yhdysvaltain sisällissotaa edeltänyttä maailmankatsomusta. Sosiologisille teorioilleen uskollisena Fitzhugh halusikin laajentaa orjuuden Yhdysvalloissa myös valkoiseen työväestöön heidän omaksi parhaakseen!

7. Orjuuden lakkauttaminen johtaisi valtaisaan verenvuodatukseen ja muihin pahuuksiin. Yhdysvalloissa monet olettivat, että orjien isännät eivät koskaan sallisi orjajärjestelmän lakkauttamista taistelematta viimeiseen asti sen puolesta. Totta tosiaan, kun Konfederaatio ja Liittovaltio ryhtyivät sisällissotaan — välittämättä nyt siitä, että ensisijainen kysymys sodassa ei ollut orjuuden lakkauttaminen, vaan yhdentoista eteläisen osavaltion irtautuminen liittovaltiosta — valtaisaa verenvuodatusta ja muita pahuuksia todellakin seurasi. Nämä traagiset tapahtuvat todistivat monien mielestä oikeaksi heidän vastustuksensa orjuuden lakkauttamiselle. (He mitä ilmeisimmin eivät välittäneet siitä, että Haitia lukuunottamatta orjuus lakkautettiin kaikkialla muualla läntisessä maailmassa ilman laajamittaista väkivaltaa.)

8. Ilman orjuutta entiset orjat pääsisivät valloilleen ja raiskaisivat, tappaisivat ja yleensäkin aiheuttaisivat sekasortoa. Yhteiskuntajärjestyksen takaamiseksi orjuuden lakkauttaminen oli siis poissuljettua. Etelävaltiolaiset elivätkin jatkuvassa orjakapinoiden pelossa. Pohjoisvaltiolaiset puolestaan totesivat omien naapurustojensa tilanteen riittävän sietämättömäksi 1800-luvun puolivälissä, kun laumoittain juopuneita ja huonosti käyttäytyviä irlantilaisia muutti maahan 1840- ja 1850-luvuilla. Vapautettujen mustien, joista irlantilaiset eivät juuri pitäneet, päästäminen samoille kaduille olisi käytännössä taannut sosiaalisen kaaoksen.

9. Orjuudesta eroon pääseminen on typerän utopistinen ja epäkäytännöllinen ajatus. Vain omituiset haaveilijat saattavat ehdottaa jotain niin mielipuolista. Vakavat ihmiset eivät voi hukata aikaansa noin kaukaahaettujen ideoiden pohtimiseen.

10. Unohtakaa orjuuden lakkauttaminen. Paljon parempi suunnitelma on pitää orjat riittävän hyvin ruokittuina, vaatetettuina, asutettuina ja silloin tällöin viihdytettyinä ja saada heidät olemaan ajattelematta riistoaan kannustamalla heitä keskittymään parempaan elämään, joka heitä odottaa tuonpuoleisessa. Emme voi odottaa reiluutta tai oikeutta tässä elämässä, mutta kaikki meistä, orjat mukaanlukien, voivat haaveilla elämän helppoudesta ja ilosta paratiisissa.

Aikoinaan lukemattomat ihmiset kokivat yhden tai useamman edellämainituista syistä riittävinä perusteluina vastustaa orjuuden lakkauttamista. Silti jälkikäteen, jokainen näistä väitteistä on selvästi heikko — enemmänkin ne ovat yrityksiä järkeistää käyttäytymistä kuin todellisia, kestäviä perusteluja.

Nykyisin näitä samoja perusteluja tai hyvin samankaltaisia väitteitä käyttävät erilaisen lakkauttamisliikkeen vastustajat. Vaatimus kuuluu, että valtiot sellaisina kuin tunnemme ne — monopolistiset, yksilöiltä suostumusta kysymättä toimivat aseistetut ryhmät, jotka vaativat kuuliaisuutta ja verojen maksua — tulisi lakkauttaa. Kirjoittaja jättää harjoitukseksi lukijalle päättää, ovatko edellämainitut perustelut yhtään sen vakuuttavampia tässä suhteessa kuin ne olivat orjuuden lakkauttamisen kohdalla.

(Tämä kirjoitus on vapaa käännös Robert Higgsin artikkelista Ten Reasons Not to Abolish Slavery, joka on julkaistu The Freeman -lehdessä joulukuussa 2009 [vol. 59, issue 10]. Kiitos linkistä Santulle.)

Jaa Facebookissa

23 kommenttia

  • Johan Tranberg kommentoi:
    19.11.2009 21.21

    Hahhaa ihan hyvä. Silti epäilen tai olen siis varma että jos valtiot poistettaisiin syntyisi lähes reaaliajassa jonkinlaisia minivaltioita: kaveriporukoita perheineen jotka alkaisivat sitten jakaa töitä ja vastuita keskenään. itse olisin ainakin heti koostamassa tällaista kavereistani ja naapureista. Ja joku vaihdon välinekin tulisi, ja ehkä sitä jaettavaakin haalittaisiin usein hieman kyseenalaisin keinoin.

    Hetkeä myöhemmin nämä minivaltiot alkaisivat kasvaa jo sen perusteella että osan valtioista hommat menisivät täysin käteen ja niiden jäsenet hakeutuisivat toimivampiin minivaltioihin. Joka tapauksessa tilanne olisi X vuotta - ajan anarkistinen (anarkokapitalistinen?) ja johtaisi väestön vähentymiseen 90-99,9% ja sitten ne minivaltiot alkaisivat muistuttaa yhä enemmän nykyisiä valtioita.

    Minivaltioissa olisi tietysti kiistattomat etunsakin. Nykyisessä ”jättivaltioiden” ajassa suurin osa ihmisistä ei ymmärrä päätöksenteosta mitään ja äänestelevät siis valtaan kaikenmaailman sos.kokkeleita jotka ottavat holtittomasti velkaa milloin ilimastonmuutosta milloin uima-allasrunkkareita varten, mutta aina työtätekevää väestöä tuhoamaan.

    Kyllä tässä pitäisi joku kompromissi löytää.

  • Haukotus kommentoi:
    19.11.2009 21.55

    Kuulostaa hieman näiden heppujen tekstiltä: http://theyesmen.org/

  • Juhani Virtanen kommentoi:
    19.11.2009 21.57

    Kompromissi löytyy pään sisältä. Radikaalit ratkaisut ja tavoitteet ovat merkki malttamattomuudesta.

  • Heikki kommentoi:
    19.11.2009 22.04

    Eipä Matilainenkaan halunnut osallistua blogissaan keskusteluun viikon alussa miten suomalaisia kansalaisia suojeltaisiin orjuudelta, joka syntyisi kun anarkokapitalismi päästettäisiin täällä valloilleen. Bangladeshin, Intian ja Vietnamin ihmisoikeudet siirtyisivät tännekin. Suomen kansalaisuudella sinänsä ei tietenkään ole teille anarkokapitalisteille mitään merkitystä, joten kysymykselläni tuskin on mitään merkitystä. Melkonen porukka tämä Liberaalit.

  • Pasi J. Matilainen kommentoi:
    19.11.2009 22.07

    Heikki (#4), olin kiireinen eikä minulla ollut mitään lisättävää kultarahan mainioihin vastauksiin. Virheelliset väitteesi eivät muuten muutu tosiksi, vaikka kuinka monta kertaa niitä toistaisit. Mutta todettakoon, että eivät kaikki Liberaalit (tai edes useimmat) ole anarkokapitalisteja, eli tuokin lausuntosi on virheellinen.

  • Heikki kommentoi:
    19.11.2009 22.16

    Pasi Matilainen,

    No vastaahan edes näihin:

    Vapaiden markkinoiden tuotteilla pelottelu on täysin oikein, mikäli niiden tuotteiden valmistuksessa on käytetty orjatyötä, tuhottu säälimättömästi ympäristöä jne. Tai toki tarkoitat tässä ”vapaiden markkinoiden tuotteilla” sitä, että myös Bangladeshissa, Intiassa ja Vietnamissa on teidän ajamat vapaa kokoontumis- ja järjestymisoikeus. Milloin sellainen nähdään? Eikö sitä ennen pelottelu ole täysin oikein?

    Ja toiseksi onko Ross Perot kommunisti, fasisti vai ”hiipivää sosialismia” kannatava?

  • Risto kommentoi:
    19.11.2009 22.18

    Hyvä pohdinta, mutta mieleeni tuli hätähuuto keskiajalta.

  • Naama kommentoi:
    19.11.2009 22.43

    Orjuus-instituutio on tarkemmin ajateltuna jotenkin hyvin luontainen ihmislajille.
    Ihmispentu nimittäin syntyy eläinkunnassa harvinaisen avuttomana, ja pysyy vuosi(kymmeniä) erittäin riippuvaisena vanhemmistaan ja yhteisöstään.

    Jokaisella on psyykensä pohjalla peruskokemus avuttomuudesta ja riippuvaisuudesta, eri asia sitten tietysti uskaltaako kohdata sen vai ei.

    Ihmislapsen ”alistumistaipumusta” lisää sosialisaation välttämättömyys ja myös ajattelun pohjalla olevan kielellisen symbolijärjestelmän rakenteen kehittyminen. Varhaisvaiheessa äidinkieltään oppiva lapsi esim. kokee sanojen sisältyvän asioihin sinänsä: esine tai asia ON se, miksi sitä kutsutaan, eikä sitä voi kutsua miksikään muuksi. Kielen sopimuksenvaraisuuden ymmärtäminen ja sen ”luova” käyttö mahdollistuvat oikeastaan aikaisintaan vasta noin murrosikäisenä.

    Näin ollen on erittäin luonnollista, että instituutioiden maailmasta tulee ihmisille vastaansanomattoman todellinen. Instituutioiden (esim. avioliitto, perhe, uskonnollinen yhteisö, valtio) historia ulottuu kauas yksilön syntymää edeltäneeseen aikaan, ja instituutiot jatkavat olemistaan yksilöiden kuoleman jälkeen.

    Instituutiot kohdistavat yksilöön pakottavaa voimaa jo pelkästään olemassaolollaan, sen lisäksi että niillä on tietysti usein myös kontrollimekanismeja. Instuutiot ovat objektiivisesti olemassa vaikka yksilö ei ymmärtäisikään niiden tarkoitusta tai toimintaperiaatteita, tai vaikka hän kokisi ne käsittämättömiksi ja tukahduttaviksi. (lähde: Peter L. Berger & Thomas Luckmann: ”Todellisuuden sosiaalinen rakentuminen” - mutta joo -aika löysästi tässä sitä lainailen..)

    Siinäpä se sitten helposti unohtuukin, että jokainen yksittäinen instituutio on kuitenkin (vain) objektivoitunutta inhimillistä toimintaa.
    Inhimillinen toiminta ja vuorovaikutus on ne tuottanut - vaikka voihan niitä tosin selitellä myös jumalallisella alkuperällä!

    Jaa - onko Jumala luonut ihmisen orjaksi? Jos näin on, niin siinä tapauksessa Raamatun mukaan myös Jumala on orja koska ”Hän loi ihmisen omaksi kuvakseen”. Mahdollisuudet ovat siis fifty-sixty!
    :D

    #1: J.T.: kyllä kai yhteistoimintaa aina tarvitaan, ei kai politiikka siinä mielessä voisi kuolla minarkisessakaan valtiossa - vai? Eri asia on raapia pakolla kansalaisten voimavaroja paisuvan eliitin elättämiseen ja siihen, että he puuttuvat sellaisiin asioihin joista heillä ei ole oikeasti sen parempaa tietoa (eikä taida aina oikein aitoa kiinnostaakaan?!).
    Mielestäni nykyinen ”parlamentarismi” on syvältä ja pahentaa kansalaisten orjamentaliteettiä.

  • 19.11.2009 23.12

    ELÄMME JO VALLANKUMOUKSELLISESSA TILANTEESSA

    www.markusreed.julkaisee.fi ”Räsäsen seinälehti”
    Suomen punaisin Päätoimittaja Markus ”Red” Räsänen kommentoi:

    PORVAREITTEN SENSUURI-SUHARIT KURIIN

    Kapitalismi on orjuuden kehittynein muoto ja sen loppu on käsillä.

    Katsokaa vaikka ”Räsäsen seinälehdestä” tai Eevan blogista.

  • Pekka Lampelto kommentoi:
    19.11.2009 23.24

    #6 Heikki, nyt pienessä huprakassa ajatuksia pelkistäen:

    Sosialismissa on kysymys ihmislajin heimobiologian tuomisesta yhteiskuntaan, mutta siinä ei ymmäretä sitä, että aito yhteisöllisyys vaatii jäsentensä välillä keskinäistä toiminnallisuutta ollakseen aitoa. Yhteiskunnallinen yhteisöllisyys on inhimillisesti epäaitoa.

    Siinä mielessä olen itse Matilaisen puhtaan libertaristisen minarkismin kannan kanssa eri mieltä, että en usko nykymaailmassa jokaisella ihmisellä olevan edellytyksiä ylläpitämään itseään ilman sosiaaliturvaa. Maailman väkiluku suhteessa luonnon resursseihin on mahdollisesti (ei tosin varmasti) kasvanut liian suureksi, jonka seurauksena resurssien jako kaikkien selviämiseksi ei ole mahdollista ilman väkivaltauhan pakottamaa tulonjakoa. Ennen asia on mahdollisesti ollut toinen, mutta valtioiden aikaansaama keinotekoinen järjestelmä on saaut nykyisenkaltaisen epäsuhdan aikaiseksi, jonka takia valtiollinen puuttmuminen lienee välttämätöntä nykyisen ihmispopulaation ylläpitämiseksi.

    Sosialismi tai sosiaalidemokratia eivät kuitenkaan ole välttämättömiä keinojan nykyisen ihmispopulaation inhimilliseksi ylläpitämiseksi, vaan sosiaaliliberalismi, jossa ostovoimaa tasataan.

  • 19.11.2009 23.28

    ELÄMME JO VALLANKUMOUKSELLISESSA TILANTEESSA

    www.markusreed.julkaisee.fi ”Räsäsen seinälehti”
    Suomen punaisin Päätoimittaja Markus ”Red” Räsänen kommentoi:

    PORVAREITTEN SENSUURI-SUHARIT KURIIN

    10.

    ”Sosialismi tai sosiaalidemokratia eivät kuitenkaan ole välttämättömiä keinojan nykyisen ihmispopulaation inhimilliseksi ylläpitämiseksi, vaan sosiaaliliberalismi, jossa ostovoimaa tasataan.”

    Kyllä porvareitten mielikuvitus on ehtymätön, kun sen antaa pulputa vapaana.

  • jussi vaarala kommentoi:
    19.11.2009 23.36

    Lukekaa psykologiaa ja sen kasvavaa tieteellistä oivallusta ihmisestä ja ihmisyydestä - se on vastaus tuollaisille alisivistyneille mietteille.

    Otetaan esimerkiksi se kuinka narsismin patologia keksittiin jokunen vuosikymmen sitten ja sen hahmottaminen vaikka se on erittäin vaikea havaita.

    Toinen uudempi oivallus on ns periytyvien temperamenttien löytyminen pienissä lapsissa ja niihin ympäristön reagoinnin vaikutus lapsen persoonallisuduen kehitykseen.

    Tuollaiset ylläolevat primitiivikäsitykset psykologiatieteessä on jätetty aikapäiviä taakse - mutta joillakin on sanoisinko kaikki tieteellinen hengen sivistys mennyt tyystin ohi harmaiden aivosolujen - tarkoitushakuisesti tottakai.

  • Pekka Lampelto kommentoi:
    20.11.2009 0.29

    #12 Jussi, en tiedä oliko tarkoituksena kiinnittää huomio talousjärjestelmään ja implikoida, että se saa aikaan yhteiskunnassa narsismia, mutta jos oli, niin mieti kahdesti.

    Itse en toivo, että kulttuurina olisi pelkkä ahneuden ylistys ja omaisuuden tavoittelu, mutta en todellakaan usko, että niiden kieltäminen ja alistaminen on keino niiden hävittämiseen. Uskotko sinä, että Yhdysvaltain sota Irakia vastaan on vähentänyt ääri-islamilaisuuta? Minä en usko.

    Minä uskon, että väkivallattomuudella ja vapaalla yhteiskunnalla päästään pikku hiljaa kohti henkisesti valistuneempaa yhteiskuntaa. Nykyinen valtioalisteinen yhteiskuntamme on itse asiassa syynä materialismin voittokulkuun. Pankkifasismia ja työyhteiskuntaa edistävä valtio ovat syöneet ihmiskunnan henkisen ytimen. Vapaus, vapaus, vapaus… ja aito yhteisöllisyys voi jälleen palata.

  • jussi vaarala kommentoi:
    20.11.2009 1.05

    13. Minä sanoin tismalleen mitä kirjoitin - ei auta vanhoja asioita tonkia ja asenteita kehiin kehitellä ilman että niitä valaisee uusien psykologisten käsitysten valossa. Ilman niiden oivaltavaa luonnetta on kaikki joutavanpäiväistä vettä hanhenselkään -sosiologiaa kuten tuo lainattu tekstikin.

    Tottamaar sitä historiasta löytää nykyoivallukset sivuuttamalla vaikka minkälaista sontaa vaikka minkälaisen sonnan tueksi.

  • salopaavo kommentoi:
    20.11.2009 2.29

    Olen ollut kiinnostunut orjuudesta Suomenniemellä. Muistaakseni orjuus lopetettiin Ruotsissa, johon kuului myös itäinen osa eli nykyinen Suomi, 1300-luvulla. Ruotsilla oli siirtomaita mm Karibian merellä. Siellä orjat olivat välttämättömiä hyödykkeitä. Niinpä myös ruotsalaiset laivat kävivät orjakauppaa. Ruotsalainen kirkkoherra palasi Karibialta 1850-luvulla ja toi mukanaan pari orjaa. Nämä olivat viimeiset orjat Ruotsissa.

  • Pasi J. Matilainen kommentoi:
    20.11.2009 8.06

    Heikki (#6), toki on toivottavaa ja tavoiteltavaa, että vapaus edistyy myös mainitsemissasi (ja toki muissakin) maissa, mutta se, että jokin muu maa ei ole vapaa, ei ole mikään syy rajata vapautta myös täällä.

    Tässä on kaksi tärkeää näkökulmaa. Ensinnäkin, länsimaisten ja kansainvälisten yritysten tuotanto kehittyvissä maissa (kuten mainitsemissasi) kehittää kyseisten maitten taloutta. Tuottavuuden ja elintason noustessa kyseisten maiden asukkailla on enemmän vapaa-aikaa ja resursseja pohtia muutakin kuin pelkkää eloonjääntiä, jolloin myös yhteiskunnalliset kysymykset nousevat entistä vahvemmin pöydälle.

    On myös huomattava, että kehittyvissä maissa toimivat länsimaiset yritykset ovat eettisempiä, ympäristöystävällisempiä ja parempia palkanmaksajia kuin paikalliset kilpailijansa, mikä johtuu puhtaasti siitä, että niiden on varjeltava julkisuuskuvaansa länsimaissa. Tietenkään vapailla markkinoilla ei voida estää epäeettisten yritysten tuotteiden maahantuontia, mutta kuluttajien valveutuneisuus ja järjestöjen tiedotustoiminta voivat merkittävästi alentaa niiden kysyntää. Ei ole edes mitenkään epätodennäköistä tai kyseenalaista, että eettisesti toimivat yritykset tukisivat tuontituotteiden eettisyydestä tiedottavia järjestöjä.

    Toisekseen, markkinoiden vapauttaminen, erityisesti sääntelyn lakkauttaminen, vähentäisi yritysten kannustimia siirtää tuotantoaan täältä muualle. Vapaat länsimaat olisivat kilpailukykyisiä vähemmän vapaiden kehittyvien maiden kanssa, koska niissä on jo joitain asioita mitä kehittyvistä maista ei löydy. Jätän tässä vaiheessa kotitehtäväksi miettiä mitä ne ovat. Ei pitäisi vaatia kovin suurta ponnistelua.

    Mitä tulee Ross Perotiin, niin en aivan ymmärrä mitä ajat takaa. En ole katsonut aiemmin ehdottamaasi videota, mutta onhan selvää, että vaikka Perot oli kapitalisti sanan pääoman omistajaa tarkoittavassa merkityksessä, niin hän ei tosiaankaan ollut kapitalisti sanan kapitalismi-ideologian kannattajaa tarkoittavassa merkityksessä. Hän mm. kannatti huumeiden vastaista sotaa, ulkoistuksen kieltämistä ja protektionismia. Fasisti tai ”hiipivä sosialisti” voivat olla siis ihan hyviä nimikkeitä.

  • R Puustinen kommentoi:
    20.11.2009 8.45

    #1

    Minivaltiot ovat ihan OK ja suuremmatkin niin kauan kuin jäsenyys niissä on vapaaehtoista, kuten kuvailemissasi minivaltioissa selvästikin on kyse.

  • Joke kommentoi:
    20.11.2009 9.45

    Aina puhutaan neekeriorjista, mutta myos valkoisia on ostettu ja myyty.
    Rooman valtakunta pyori orjatyovoimalla, eivatka orjat olleet mustia.
    Orjaksi saattoi joutua maksamattomista veloista. Paaasiassa orjat
    kuitenkin olivat sodassa voitettuja kansoja.
    Venajan maaorjuus oli vasta asken.
    Eika suomen torpparilaitos paljon orjuudesta eronnut.

  • Riikka Söyring kommentoi:
    20.11.2009 9.49

    Mielenkiintoista pohdiskelua täällä. Täytyy miettiä kantaani.

    Toisen puolen kannatan yksilön vapautta, mutta -realistisesti- sen salliminen kaikille (pedofiilit, psykopaatit, sarjamurhaajat, mytomaanit, sosiopaatit etc) rajoittaa muiden yksilön vapautta.
    Melkoinen dilemma!

    Orjuuteen en usko, koska sen salliminen vääristää kokonaisuudessaan yhteiskunnan rakenteita. Eikä orjan omistajakaan itse asiassa ole vapaa.

    Palkkaorjuus taas…

  • Sakari Soisalo kommentoi:
    20.11.2009 12.48

    Orja- tai maaorjayhteiskunnan tietyt funktiot ja rakenteet elävät edelleen myös moderneissa yhteiskunnissa. On tietenkin selvää, että aina löytyy ihmisiä, jotka kaipaavat holhousta ja tukea. Tällä ei voi tietenkään voi puolustella varsinaista orjuutta, joka toivoakseni kuuluu historiaan.

    Ilmeisesti Pasi yrittää kirjoituksellaan rinnastaa meidän pohjoismaisen hyvinvointivaltion tietyt piirteet orjuuteen. Mutta voimme löytää orjuuden ilmiöitä myös niistä yhteiskunnista, joissa on toteutettu Pasin ihannoimia vanhaliberaaleja talousoppeja (esim. työläisten asema 1800-luvun Englannissa).

    Paras tapa puolustautua orjuuden kaltaisia ilmiöitä vastaan on se, että kunnioitetaan perinteistä ydinperhettä ja sen oikeuksia kaikkea virkavallan ja liike-elämän mielivaltaa vastaan. Ydinperhe on vapaan yhteiskunnan perusyksikkö.

  • Heikki kommentoi:
    20.11.2009 13.44

    Kiitos vastauksista Pasi Matilainen.

    Elintaso on noussut toki kehittyvissä maissa kiitos globaalien yritysten. Osa tästä elintason noususta on tosin mennyt ainoastaan koko ajan suurenevan väestömäärän tukemiseen. Edelleen ihmisiä voidaan orjuuttaa tekemään 14 tuntisia päiviä ompelukoneen ääressä. Ihmisen fysiikka ei tietenkään tätä montaa kuukautta kestä, mutta yritykselle tällä ei ole merkitystä. Onhan tehtaan ovella satoja uusia nälkäisiä työttömiä, jotka haluavat päästä helvetin esikartanoon.

    Länsimaisten yritysten eettisyydestä voi olla myös hiukan samaa mieltä. Tosin orjuuttaminen ja ympäristötuhot ovat usein piilotettu alihankitaketjuihin.

    Taisi olla Henry Ford, joka sanoi että jokaisella Fordin työntekijällä tulee olla varaa ostaa Ford. Onko jokaisella Niken indonesialaisella työntekijällä varaa ostaa 50 dollaria maksava Niken kenkäpari? Ei varmasti ole. Kiitos orjuuden.

    Kannatan joidenkin palveluiden yksityistämistä ja sääntelyn purkamista kuten kultarahan kanssa keskustellessa tuli ilmi. Suomella ei kuitenkaan ole sellaista työvoimareserviä, että duunarit alkaisivat tekemään 70 tuntisia työviikkoja kehittyvien maiden tapaan. Korkea koulutustaso antaa toki kilpailuetua vielä, mutta kiinalainen insinööri ottaa kovaa vauhtia kiinni.

    Ross Perot’n nostin esille, koska halusin ymmärtää teidän Liberaalien ajatuksen kulkua jälleen hieman tarkemmin. Herra oli täysin oikeassa, että ”The Sucking Sound of American Jobs to the south” alkaa sen jälkeen, kun NAFTA pystytetään. Onko meksikolaisella GM:n duunarilla ollut varaa ostaa uusi auto edes jossain vaiheessa uraansa? Vielä näin 16 vuotta NAFTAN aloittamisen jälkeen? Epäilen.

  • maltillinen kommentoi:
    22.11.2009 22.27

    On epäoleellista, saako meksikolainen ostettua GM:n auton. Meksikolaisten elintaso on noussut huimasti USA-kaupan ansiosta. USA:nkin elintaso on noussut. Tätä ei pidä kieltää siksi, että meksikolaisten elintaso ei ole noussut vielä enemmän kuin on noussut.

    Ross Perot on puolisosialisti - ei marxilainen sosialisti vaan enemminkin (puoli-)nationalisti-sosialisti.

    Riikka, vapaus tarkoittaa sitä, että kukaan ei saa kajota kehoosi tai muuhun omaisuuteesi luvatta. Se ei salli kenenkään raiskata tai murhata sinua.

    Olen liberaali, en libertaristi, mutta minivaltiot voisivat olla hyvä juttu. Jos kuitenkin anarkokapitalismiin mennään, olisi miettiä siirtymävaiheet kunnolla. Näin miettimättä syntyy seuraava hahmotelma:
    1. siirrytään minivaltioihin, ainakin tietyllä alueella,
    2. tietyllä alueella vähitellen pilkotaan nuokin valtiot erinäisiksi palveluntarjoajiksi ja lopulta vapaaehtoistetaan niiden asiakkuus,
    3. katsotaan, miten homma toimii ja millaisia palvelumalleja kehittyy - luultavasti evoluutio tuottaa paljon parempia palveluntarjoajakokonaisuuksia, mm. sertifioinnin ja turvapalvelujen osalta, kuin osaamme nyt keksiä,
    4. vähitellen laajennetaan anarkokapitalistista aluetta - sitä nopeammin, mitä parempia kokemukset ovat.

  • Riikka Söyring kommentoi:
    23.11.2009 2.34

    maltillinen,
    #22, käypä täällä
    http://riikkasoyring.blogit.uu…-kerrottu/ , katso artikkelin linkki ja Riston lähettämä linkki kommenttiosiosta. Jutellaan sitten, ok?

Kommentoi tätä artikkelia

Tämän kysymyksen tarkoituksena on estää koneellinen roskakommentointi.

Ilmoittamasi sähköpostiosoite ja käyttämäsi IP-osoite välittyvät blogin ylläpitäjän tietoon.