Kirjaudu

Lisää Niinistöä ja Kataista

Edellisen kirjoitukseni jälkeen luin Hesarista lisää Niinistön ja Kataisen lausahduksia. Kumpikin on osittain oikeassa. Katainen on oikeassa sanoessaan, että veroja on alennettava, erityisesti nyt. Lisäksi hän on erinomaisen oikeassa tässä:

Katainen huomauttaa, ettei veronkevennyksissä anneta valtion rahaa kenellekään, ”vaan valtio ottaa vähemmän ihmisten omaa rahaa käyttöönsä.”

Paino sanalla ottaa eli varastaa. Sitähän se verotus on.

Niinistökin on pikkuisen oikeassa, vaikka keynesiläisyydessään muuten meneekin aivan heittämällä metsään. Hän nimittäin vastaa Kataisen uhkauksiin rahoittaa veronalennukset velkarahalla näin: ”Kaikki velanotto on vain lykättyä veronkorotusta.” Niin totta.

Silti kumpikaan ei edelleenkään pohdiskele menojen alentamista edes vaihtoehtona. Surullista.

Eikö julkisten menojen vähentäminen ole edes vaihtoehto?

Usarin mukaan eduskunnan puhemies Sauli Niinistö kannattaa veroalen perumista talouskriisin vuoksi, kun taas saman puolueen valtiovarainministeri Jyrki Katainen lupaa toteuttaa veroalen, vaikka väliaikaisesti valtion velkaa lisäämällä. Eli tehdään mitä tahansa, mutta menoista ei tingitä?

Niinistö tuntuu olevan huolestunut siitä, että talouskriisi saa kansalaiset säästämään kuluttamisen sijasta, ja ilmeisesti keynesiläiseen kokonaiskysyntään uskovana hän ajattelee, että kun kansalaiset eivät kuluta, valtion täytyy kuluttaa heidän puolestaan.

Katainen puolestaan näyttää uskovan, että kansalaiset jatkavat kuluttamista säästämisasteen noususta huolimatta, kunhan heidän annetaan pitää pikkuisen enemmän omista rahoistaan itsellään. Samalla ei tietenkään voi alentaa julkista kuluttamista, jottei se sama kokonaiskysyntä laske, joten homma hoidetaan vaikka ottamalla velkaa ja jättämällä se tulevaisuuden veronmaksajien harteille.

Pohjimmiltaan nykyisessä talouskriisissä on kyse nimenomaan siitä, että valtiot ovat puuttuneet markkinoihin muunmuassa keinotekoisen halvoilla koroilla ja ohjanneet sekä julkista että yksityistä kulutusta merkittävästi erilaiseksi kuin se olisi vapailla markkinoilla ollut. Erityisesti ylimääräinen, lainapainotteinen kulutus on kohdistunut rakentamiseen, mutta myös kulutuselektroniikkaan, yms.

Kun markkinat sitten huomaavat, että meillä on niitä ja näitä asioita enemmän kuin tarpeeksi, on aivan luonnollista, että niiden kysyntä vähenee rajusti. Kysynnän väheneminen näkyy tietysti hinnoissa. Vaikka edellisen asuntokuplan puhkeamisesta on vajaa parikymmentä vuotta, ihmiset jälleen kerran uskoivat, että asuntojen hintojen nousu jatkuu ikuisesti tai ainakin riittävän pitkään, että he ehtivät sillä rahastaa. Erityisesti Yhdysvalloissa otettiin liian suuria asuntolainoja siinä valheellisessa uskossa, että jättilainasta huolimatta asunnon voi muutaman vuoden päästä myydä huikealla voitolla.

Tällaista mentaliteettia on ollut myös Suomen asuntomarkkinoilla, joten tulossa/meneillään oleva asuntohintojen suurempi korjausliike tulee aiheuttamaan ongelmia asuntovelallisille myös täällä. Tätä Niinistö ja Katainen omilla tavoillaan haluavat ehkäistä ylläpitämällä keinotekoisesti myös rakentamisen kysyntää.

Ongelma on siinä, että tällä tavoin sama politiikka jatkuu ja jatkuu vain. Yksityistä kysyntää herätellään jälleen ohjauskoronalennuksilla. Poliitikot onnistuvat ehkä loiventamaan nykyisen kriisin ja kääntämään suunnan jälleen nousuun, mutta sen seurauksena rakenteelliset ongelmat säilyvät ja voimistuvat. Seuraavasta kriisistä, kymmenen vuoden sisällä, tulee vain entistä pahempi.

Jossain vaiheessa kriiseistä tulee niin pahoja, että poliitikot eivät mahda enää mitään ja markkinat korjaavat itsensä väkisin. Mitä kauemmin todelliseen korjausliikkeeseen menee, sitä suurempi on siitä aiheutuva inhimillinen kärsimys.

Korjausliikettä voitaisiin edesauttaa vähentämällä julkisia menoja ja siten vähentää sekaantumista markkinoiden toimintaan ja virheellisiä investointeja. Se aiheuttaa rakennemuutoksia, työttömyyttä ja joidenkin asuntovelkojen päätymistä selvitystilaan, mutta tässä vaiheessa huomattavasti pienemmässä mittakaavassa kuin esimerkiksi seuraavan tai sitä seuraavan kriisin yhteydessä. Näiden ongelmien lieventämiseksi yrittäjyyden ja yksityisen työllistämisen rakenteita tulee yksinkertaistaa ja halventaa pysyvästi. Myös verotusta tulee alentaa.

Tervemenoa, Tuija Brax!

Usarin mukaan Effi kritisoi Tuija Braxia ja Vasemmistonuoret vaatii hänen eroaan sähköisen äänestyksen virheiden vuoksi. Nykyisenä Effin jäsenenä ja entisenä VaNun hangaroundina voin täysin yhtyä molempiin lausuntoihin. Mielestäni Braxin eroamiselle tai eroamaan pakottamiselle on toinenkin syy, joka on vähintään yhtä tärkeä kuin vaalijärjestelmä.

Oikeusministeri Tuija Brax on kovaa vauhtia nousemassa valtakunnan kovimmaksi sananvapauden viholliseksi. Ylen mukaan Brax esittää uusien kunnanvaltuustojen puheenjohtajille koulutusta, jotta he oppivat ”sensuroimaan kaikkia vähemmistöjä parjaavat puheet.” Braxin mukaan ”nyt aloitettavan kaltaista koulutusta on toivottu jo pitkään.”

Onko siis vain sattumaa, että ”vihapuheisiin” aletaan varautua juuri nyt, kun Perussuomalaiset löivät kunnolla läpi? Vaadin, että Brax esittää todisteet siitä, että tällaista koulutusta on toivottu jo pitkään.

Koulutuksen järjestämisen syyt ovat kuitenkin lopulta vain sivuseikka. Keskeisempää on itse asia. Ylen uutisessa sekoitetaan iloisesti maahanmuuttovastaisuus ja maahanmuuttajavastaisuus. Jälkimmäistä Brax sanoo ”ajankohtaisimmaksi ongelmaksi,” ja se voi olla luokiteltavissa vihapuheeksi, mutta ensinmainittu on silti se asia, josta ei saisi kunnanvaltuustoissa(kaan) puhua, vaikka maahanmuuttopolitiikkaan kohdistuva kritiikki ei millään tavoin voi olla vihapuhetta.

Brax yrittää rajoittaa poliittista keskustelua itselleen tärkeistä aiheista. Jos kielikuva sallitaan, tämä näyttää siltä, että oikeusministerimme yrittää käyttää nyt Suomen perustuslakia vessapaperinaan. Tämä ei ole oikeusministerille sopivaa toimintaa. Brax joutaa mennä.

(Asiasta kirjoittavat osuvasti ainakin Pikkupoika, Vasarahammer ja Lotta Roti. Sähköisestä äänestyksestä painavat sanat laukoo Markus Jansson. Lisäys: Henry lainaa Jussin vieraskirjaa. Lisäys #2: Asiaa kommentoi erihienosti Octavius.)

Työ jatkuu

28.10.2008 9.29 | Pasi J. Matilainen | Yleinen

Aivan aluksi haluan kiittää vielä kerran kaikkia äänestäjiä, tukijoita ja muita kampanjan yhteydessä kohtaamiani ihmisiä! Teimme upean kampanjan, ja vaikka se ei aivan riittänytkään tällä kertaa, kyseessä oli ilmiselvästi torjuntavoitto. Huonomminkin olisi voinut mennä.

Itse sain 57 ääntä. Lisäksi Sofia sai 32 ja Jani 30 ääntä. Yhteensä 119 ääntä Liberaaleille ei olisi omallakaan listalla riittänyt mihinkään, mutta kyllä siitä voidaan jatkaa eteenpäin. Neljän vuoden päästä on uudet kuntavaalit. Näihin vaaleihin valmistauduin (lähinnä henkisesti) reilun vuoden, seuraaviin voinee alkaa tehdä töitä jo nyt.

Seuraava tavoite on Keski-Suomen Liberaalit ry:n jäsenmäärän kasvattaminen. Esimerkiksi noin 10-20% tämänkertaisista äänestäjistämme olisi hyvä saada mukaan. Sillä määrällä voi jo paremmin järjestää tilaisuuksia ja muita tempauksia, sekä edelleen parantaa näkyvyyttä. Neljän vuoden päästä meillä on oltava Jyväskylässä oma lista ja siinä ainakin kymmenen ehdokasta, joista ainakin yksi tulee valituksi. Tule sinäkin mukaan!

Oma kirjoitteluni jatkuu omassa blogissani osoitteessa www.pasi.fi. Tervetuloa sinne! Vaaliblogi hiljenee toistaiseksi. Korjaus 29.10.: Vaaliblogi muuttuu poliittiseksi blogikseni ja pasi.fi keskittyy kaikkiin muihin asioihin.

Vastauksia kysymyksiin libertarismista

26.10.2008 9.43 | Pasi J. Matilainen | Yleinen

Aiemman kirjoituksen kommenteissa esitettiin erittäin hyviä kysymyksiä libertarismista ja poliittisista näkemyksistäni. Sain juuri valmiiksi vastaukseni samaan kommenttiketjuun. Suosittelen kysymyksiin ja vastauksiin tutustumista tästä linkistä. Myös vastauksissani mainitsemani linkit ovat tutustumisen arvoisia. Sattumalta tämä ”FAQ” jääkin tämän vaaliblogin viimeiseksi sisällöksi, mikä sinänsä on ihan sopivaa.

Kiitoksia muuten jo tässä vaiheessa kaikille, joiden kanssa olen ollut tekemisissä tämän vaalikampanjan puitteissa. Tukijat ja äänestäjät ansaitsevat tietysti oman kiitoksensa, mutta olen suuresti nauttinut myös sekä kannattajien että vastustajien kanssa käydyistä keskusteluista ja vaaliblogin kommenteista. Kävi tänään miten kävi, tämä on ollut hieno kokemus! :)

Vastuun ulkoistaminen yhteiskunnalle on tuhonnut lähimmäisenrakkauden

Suomalainen yhteiskunta on sairas. Sadat tuhannet, elleivät jopa miljoonat, kansalaiset kärsivät jonkin asteisesta henkisestä pahoinvoinnista tai jopa mielenterveysongelmista. Elämä kohtelee kurjasti, mikään ei onnistu, ei ole ystäviä, olo on irrallinen ja syrjäytynyt, ja niin edelleen. Ongelmat kasautuvat, kunnes pato murtuu ja paha olo tulee ulos tavalla tai toisella. Liian usein seuraa murhenäytelmä.

Syitä asialle on varmasti lukemattomia, mutta mielestäni yksi merkittävä tekijä on jätetty täysin huomiotta. Tai ei oikeastaan, vaan sitä itse asiassa tarjotaan ratkaisuna ongelmaan. >>

Tule tapaamaan minua ja muita liberaaleja keskustaan lauantaina!

17.10.2008 20.37 | Pasi J. Matilainen | Yleinen

Jyväskylän liberaaliehdokkaat pystyttävät telttakatoksensa Jyväskylän kävelykadulle puoliltapäivin lauantaina. Olemme paikalla iltakuuteen saakka. Tule tapaamaan meitä ja juttelemaan kanssamme! Tarjolla lämmintä juotavaa ja naposteltavaa niin kauan kuin tavaraa riittää. :)

Äänestäminen ei kannata?

Valtion (ja kuntien) kaikki toiminta perustuu aina viime kädessä valtion alueelliseen väkivaltamonopoliin. Esimerkiksi veronkanto eri muodoissaan onnistuu vain, koska valtio on ottanut oikeudekseen pakottaa ihmiset maksamaan rangaistuksen uhalla. Erilaisilla verotuloilla puolestaan maksetaan valtion menot. Koska myös väkivallalla uhkaaminen on nonaggressioperiaatteen (NAP) vastaista, libertaareille - kuten minullekin - tuottaa omantunnon tuskaa osallistua valtion toimintaan - kuten esimerkiksi politiikkaan - millään tavoin. Jopa äänestäminen on vaikeaa.

Olisikin parempi, jos kukaan ei äänestäisi. Tällöin ei valittaisi päättäjiä eikä valtio tai kunnat voisi tehdä mitään, koska kansa tuskin sallisi päätösvallan siirtyvän virkamiehille. Ihmisten olisi yht’äkkiä pakko hoitaa omat asiansa ihan itse, ilman valtion ja kuntien ohjausta ja holhousta.

Äänestys on jo kuitenkin käynnissä ja jo 270000 kansalaista on äänestänyt kuntavaaleissa. Jos kukaan ei enää äänestä, se tarkoittaa jo äänestäneiden päätökseen tyytymistä. Jos äänestäjien enemmistön päätös on millään tavoin ennakoitavissa, niin kuin se tietysti on, on äänestämättä jättäminen hiljainen ääni enemmistön kannan puolesta. Äänestämättä jättäminen tekee kaikkien äänestäneiden äänet aivan pikkuriikkisen arvokkaammiksi.

Jos siis ehdokkaana on libertaareja, jotka ajavat valtion ja kuntien ihmisten asioihin puuttumisen vähentämistä, muuttuu libertaarin päätös jättää äänestämättä (libertaaria) tueksi valtiolle ja siten periaatteessa NAP:n vastaiseksi, joskaan passiivisuus ei sinänsä ole NAP:n vastaista.

Mistä sitten tiedät oletko libertaari? Libertarismi on laaja ajatusmaailma, mutta NAP-testi (animaatio englanniksi) on yksinkertainen tapa todeta se: jos mielestäsi ei ole oikeutettua 1) aloittaa väkivallan käyttöä muita ihmisiä kohtaan tai 2) kannustaa kolmatta osapuolta (muut ihmiset tai valtio) aloittamaan väkivallan käyttöä muita ihmisiä kohtaan, niin olet libertaari. Nimenomaan väkivallan (tai sillä uhkaamisen) aloittaminen on kiellettyä: jos joku muu aloittaa väkivallan käytön, muilla on oikeus käyttää väkivaltaa kyseistä henkilöä kohtaan puolustautuakseen, puolustaakseen muita ja lopettaakseen väkivallan käytön.

Lopuksi kuriositeetti siitä, kuinka pienellä oikeutuksella nykyiset päättäjämme toimivat. Keskustan, Kokoomuksen, Vihreiden ja RKP:n muodostama hallitus sai eduskuntavaaleissa 2007 taakseen 58,5% kaikista annetuista äänistä. Koska äänestysprosentti oli 67,9%, kaikista äänestäjistä vain 39,72% äänesti hallituspuolueita. Äänioikeutetuista 32,1% ei siis äänestänyt eli käytännössä useampi valitsi ”ei mikään annetuista vaihtoehdoista” kuin minkään yksittäisen puolueen.

Lisäksi koska vain 77% väestöstä on äänioikeutettuja, koko väestöstä vain 30,59% osoitti viime vaaleissa tukeaan nykyisille vallanpitäjille! Toki, esimerkiksi vauvojen kohdalla äänioikeus voisi muutenkin jäädä käyttämättä ja olisi hyödytön, mutta muutoin ikäraja on keinotekoinen konstruktio. Ei ihminen maagisesti muutu jotenkin päätöskykyisemmäksi juuri sinä päivänä, kun hän täyttää 18 vuotta.

Kilpailu on päättynyt - Onnea Harri!

14.10.2008 8.34 | Pasi J. Matilainen | Yleinen

Kilpailuun tuli kolme kusipäistä kommenttia. En osannut valita näistä hyvin erilaisista vaihtoehdoista ylivoimaisesti parasta, joten heitin kolikkoa. Potin vei suoraan kahdella heitolla Harri ”Vittumainen Jääskeläinen” Jääskeläinen. Onnittelut! Pistetään paita tulemaan. :)

Kohta koko maailma on kommunistinen :-(

YLEnannon mukaan Ranskan presidentti Nicolas Sarkozy ehdottaa maailmaan uutta talousjärjestelmää, jossa valtioiden sääntelytoimia lisättäisiin. En ole täysin vakuuttunut, että Sarkozyn mielessä oleva talousjärjestelmä olisi aivan uusi suunnitelma.

Kenties Sarkozy kaipaa juuri sitä, mitä Ron Paul tuoreessa haastattelussa pelkää, nimittäin maailman keskuspankkia. Se se vasta olisi jotain… Erittäin typerää.